Tämä on kuin hiilen fullereeniatomi, sanoo Tomi!
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsimme kolmen aikoihin kamalaan meteliin, joka jatkui ja jatkui kunnes oli pakko nousta sängystä ja mennä parvekkeelle katsomaan mistä ääni lähtee. Oli jotenkin käsittämätön fiilis avata säleovet ja huomata, että tuossa meidän pienessä satamassa olla möllöttää joku järjettömän kokoinen matkustajalaiva, johon olisi mahtunut luukusta sisään vähintään kymmenen niitä tänne tullessa käyttämäämme Express Skopelitis -laivaa, joka kellui tuon jättiläisen vieressä. Ei se Blue Star Paros ihan meidän Ruotsin laivojen kokoinen sentään ollut, mutta ei paljoa puuttunut.
Maanantaina käytiin vuokraamassa meille auto Thomas rentalilta seuraaviksi päiviksi, jotta pääsemme tutustumaan paremmin muihinkin osiin saarta. Otimme reilun 12tkm ajetun Hyundai i10 -pikkuauton, joka kustansi 120 euroa (neljä päivää + täysi vakuutus). Hieman hetken mietitytti mitenhän tuo raukka jaksaa noita mutkaisia teitä nousta ylös, mutta koska liikenteessä paikallistenkin toimesta näkyi samanmoisia pikkuautoja, niin eiköhän se kulje. Nyt pari päivää sillä ajeltuani täytyy sanoa, että kyllähän sillä ylös päästään, vaikkakin aika vaivalloisesti välillä. Ei ole kolmosta isompaa vaihdetta tarvinut vielä kertaakaan - ja sekin on yleensä ihan liikaa :D Muuten ihan toimiva peli; ilmastointi löytyy ja radio, joka pauhaa kreikkalaista iskelmää.
Tässä välissä on muuten mainittava kun tuli tuosta auton vuokraukseen nostetusta rahasta mieleen, että olipa kiva huomata täällä Amorgoksella, että saaren kolmesta pankkiautomaatista ei mikään huoli Nordean Visa -korttia - ja toki meillä kummallakin on sellainen. Onneksi kummallakin on sen lisäksi juuri tällaisia tilanteita varten olemassa myös MasterCard, joten olemme saaneet niillä nostettua rahaa. Kannattaa siis aina olla mukana useampia kortteja.
Eka päivänä otimme auton alle ja päätimme lähteä vain ilman sen kummempaa määränpäätä huristelemaan pitkin saarta. Päivä oli tuulinen ja osaksi pilvinen ja säätiedotuksessa oli luvattu jopa vähän sadetta, joten mikäpä parempi hetki lähteä tutustumaan ympäristöön autolla. Eksyä ei ole kovinkaan helppo, sillä saarella ei juurikaan ole teitä, pääasiassa yksi saaren päästä päähän ulottuva tie, josta lähtee muutama sivutie. Tienristeyksissä on selkeästi kerrottu mihin mikin tie johtaa (sekä kreikkalaisialla että meidän kirjaimilla). Katapolasta lähtiessä tie nousee ensin korkealle Choraan, jossa voi valita liikenneympyrässä (!) suunnan joko kaakkoon kohti Aegialia tai toiseen suuntaan kohti Arkesinia.
Valitsimme ensimmäiseksi tien kohti Arkesinia ja päätimme käydä katsomassa erääseen poukamaan merirosvojen hyökkäyksen jälkeen haaksirikkoutunutta laivan hylkyä Olympiaa ja tutkailemassa tuon saarenosan rannat. Tie oli kapea ja kiemurteleva ja maisemat upeat kuten joka paikassa Amorgoksella. Vähän väliä piti pysähtyä ihailemaan maisemaa ja napsimaan kuvia.
Ajoimme parin pikkukylän läpi ennen kuin saavuimme hylylle; tai paremminkin tielle, josta hylky näkyy selvästi alhaalla korkeiden seinämien muodostamassa poukamassa. Laitoimme auton parkkiin ja lähdimme katsomaan pääseekö hylylle jotenkin vuohien tallomia polkuja pitkin, mitään virallista polkua sinne ainakaan ei ollut. Ehkä sata metriä vuohenkakassa ja risukossa käveltyämme tuumasimme, että ei taida olla järkeä nähdä vaivaa. Sen sijaan kuvailimme hylkyä tieltä käsin. Olihan se jotenkin ihan käsittämätön sekin: suuri ruosteinen laiva hylättynä keskelle ei mitään. Miksi sitä ei ole kukaan hakenut sieltä pois?
Hylyn löytämisen jälkeen ajelimme vielä eteenpäin ja käännyimme tienristeyksessä kohti Kalotaritissaa ja päätimme jättää Paradeisia beachiin tutustumisen seuraavaan kertaan. Kaltoritissa beachillä oli muutamia muitakin ihmisiä ja poukamassa kellui useampiakin purjeveneitä eikä mikään ihmel Paljon hienoa hiekkaa ja turkoosina kimalteva kirkas vesi suojaisassa poukamassa houkutteli vastustamattomasti uimaan! Päätimme jättää kuitenkin pulikoinnit sikseen, koska tuuli ja muutenkin halusimme nyt vain katsastaa paikkoja. Tänne on kuitenkin tultava vielä takaisin ja tositoimiin!
Lähdimme ajamaan takaisin päin kohti Choraa, mutta poikkesimme matkalla myös toiselle beachille Mouros-lahdelle. Täällä ei ollut sen kummemmin rantaa (eikä yhtään ihmistäkään ollut), vaan turkoosin veden ääreen johtivat pitkät kiemurtelevat portaat, jotka päättyivät kallioille meren rantaan. Mikä ihana paikka snorklaamiseen!
Choran liikenneympyrästä otimme nyt Aegialiin johtavan tien ja päätimme mennä katsomaan miltä Aegiali vaikuttaa. Tie kipusi kohti korkeuksia ja pian olimmekin ihan pilvessä, kirjaimellisesti. Harmaa sadepilvimassa kietoi huipun ja meidätkin melkein sisäänsä ja vähän vettäkin ripsautti, mutta se loppui melkein yhtä nopeasti kuin alkoikin. Aegialiin johtava tie oli jälleen kerran todella mutkikas ja täällä mutkien takana saattoi piillä odottamaton yllätys: lauma kellokaulaisia vuohia saattoi olla torkkumassa keskellä tietä. Kun ympäröivää maisemaakin katsoi tarkkaan, niin sieltä alkoi erottaa kymmenittäin vuohia, joiden turkkien väritys maastoitti ne melkein täysin häviämään taustaansa.
Aegiali vaikutti ihan erilaiselta kylältä kuin Katapola. Kummassakin on satama, mutta muuten jo tuon lyhyen visiitin aikana tuli ihan erilainen fiilis. Kylää hallinnoi laiturin lisäksi pitkä hiekkaranta, jota taas ei Katapolasta löydy. Hiekkarannan vuoksi siellä oli ehkä enemmän sellainen lomamestafiilis, kun taas Katapolaa on pääsatamansa vuoksi työntouhuinen paikka. Ihan hyvin kyllä olisin nähnyt itseni myös Aegialissa tallustelevan pitempäänkin. Rannalla tapasimme sattumoisin uudestaan myös tytön, jonka tapasimme alunperin Express Skopelitiksella silloin kun saavuimme Amorgokselle. Kävimme ostamassa läjän postikortteja ja kiertelimme vähän ja lähdimme sen jälkeen ajamaan takaisin kohti Katapolaa.
Illalla nautimme taas illallisen jo ehkä vakipaikaksemme kohta muodostuvassa Mythos-ravintolassa (meitä tervehditään jo hello Finlandia -tervehdyksin vaikka tämä ei ole mitenkään todellakaan niin yleistä kuin jossain Rodoksella esimerkiksi ja siellä on saaren paras ja toimivin wi-fi!). Täällä Amorgoksella tarjoilevat ruuan jälkeen aina pikku snapsit paikallista rakomeloa eli hunajalla maustettua viinirypäleistä tehtyä rakia. Pitääkin tehdä muuten noista kaikista täällä syödyistä ihanista ja järjettömän kokoisista annoksista ihan erillinen postaus jossain vaiheessa.
Tänään oli aamulla aluksi melkein yhtä pilvinen ja tuulinen sää kuin eilen (kuten oli luvattukin säätiedotuksessa). Kävimme ostamassa valmiiksi lauttaliput lauantaille Parokselle (Blue Star Naxos, hinta 16 e kpl) ja lähdimme autolla Choraan ostaaksemme postikonttuurista postimerkkejä ja viedäksemme kortit postiin. Alla vielä wakalle todistusaineistoa, että ne on tällä kertaa myös lähtetty! Katapolassa ei ole omaa postia ja postimerkkejä saa erään kaupan tätin mukaan vain postista. Ajattelimme samalla nauttia Chorassa lounaan ja käydä tutkimassa lisää rantoja ja vierailla ehkä myös Panagia Hozoviotissan luostarissa, joka on rakennettu kuulemma 300 metrin korkeudelle merenpinnasta kallion seinämälle.
Ajelimme lounaan jälkeen tutkimaan miltä Choran lähin ranta Agia Anna näyttää. Erittäin kapea ja kiemurainen tie ohitti luostarin sisäänkäynnin ja jatkoi matkaa yhä alaspäin kohti merta uskomattomien näkymien siivittämänä. Viimein saavuttiin parkkipaikalle, jossa oli useampiakin samanlaisia vuokrakirppuautoja odottamassa eikä mikään ihme. Vilkaisu parkkipaikan kaiteen yli itse rannalle sai kyllä taas snorklausinnon nousemaan. Kallioinen pikkukivinen ranta, jossa turkoosiakin turkosimpaa vettä! Ja ne maisemat! Wow!
Jätimme ihmiset nauttimaan vedestä ja sen sijaan käveleskelimme hieman ympäriinsä ja huomasimme, että luostarinkin näki tuolta Agia Annasta hyvin. Onhan se kyllä melkomoinen rakennelma! Suorassa seinämässä yhtäkkiä keskellä ei mitään valkoinen luostari ja alla vain merta.
Luostari on auki vain aamuisin ja iltaisin, päivisin siis suljettu muutaman tunnin, joten päätimme sen sijaan ajella taas kohti Aegialia ja käydä tsekkaamassa vielä yhden saaren rannoista huomista aurinkosta hellepäivää silmällä pitäen.
Agios Pavlos -ranta oli ensisilmäykseltä karu paikka, mutta kun menimme tutkimaan lähempää, niin ihan yhtä houkutteleva sekin oli kuin mikä tahansa muistakin saaren rannoista. Turkoosia vettä ja loistonäkymät Nikourian saarelle. Kyllä tulee olemaan vaikeaa huomenna valita näistä kaikista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti