Reitti lähti Katapolan lahden perukasta, Le Grand Bleu -majoitukseen johtavan hiekkatien päästä. Ensimmäiset 300 metriä käveltyämme aloimme miettiä, että onkohan tämä nyt kuitenkaan niin hyvä idea - kumpikaan meistä nyt tunnetusti ei ole kovinkaan urheilullinen ulkoilmaihminen :D - mutta päätimme kuitenkin jatkaa "ainakin vielä seuraavaan mutkaan asti". Tie kapeni leveäksi poluksi ja tuo polku lähes umpeen kasvaneeksi kinttupoluksi samalla kun se alkoi nousta pitkin vuorenrinnettä ylöspäin.
Maisemat olivat kyllä upeat! Reitin alkupäässä pääsimme ihastelemaan vielä Katapolan lahtea ylhäältä päin, mutta aika pian ympärillämme oli vain pelkkää kumpuilevaa pensaikkoa ja jylhänä siintäviä vuoren (tai vaaran tms) huippuja. Välillä saattoi törmätä hylättyihin karjasuojiin ja portteihin ilman aitoja. Reitti oli onneksi merkitty epäsäännöllisin välein punaisella reittinumerolla, jotta tiesimme edes olevamme suurinpiirtein oikealla polulla.
Noin 50 minuuttia taivallettuamme törmäsimme saksalaiseen pariskuntaan, joka oli tulossa vastakkaisesta suunnasta. Tässä vaiheessa alkoi olla jo aika tukalat oltavat, vaikka vettä tulikin juotua säännöllisesti niin paahtava keskipäivän aurinko - tottakai me fiksut lähdimme reissullemme kuumimpaan aikaan! - ei antanut armoa ja varjopaikat olivat todella harvassa. Kyselimme pariskunnalta olivatko tulossa määränpäästämme Chorasta ja kuinka kauan sinne on vielä matkaa. "Noin 20 minuuttia - puoli tuntia", vastasivat ja kertoivat myös, että jonkun matkan päässä on lähde, jossa saa hieman vilvoiteltua.
Jatkoimme matkaa ja löysimme myös lähteen, jossa istuskeli läjä sammakoita. Juotavaksi siitä ei siis ollut, mutta hieman pirskoteltua vettä päähän siitä sai. Pariskunnan lupaama parikymmentä minuuttia Choraan saattaakin olla sen verran sieltä päin tullessa, jolloin pääsee laskettelemaan alamäkeä pitkin, mutta täältä meidän suunnastamme tullessa loppumatka oli meille lähes täyttä ylämäkeä ja kapuamista.
Jossain vaiheessa loppumatkasta minulle tuli jo fyysisesti ihan paha olo ja meidän oli pysähdyttävä nojailemaan onneksi löytämäämme ainoaan varjoisaan plänttiin kivimuurin katveeseen ja vähän keräämään voimia loppurutistusta varten. Jaksoimme loppuun asti silkalla ajatuksella "sen on pakko olla seuraavaan mutkan takana". Vähintään 50 minuuttia sen jälkeen kun olimme tavanneet saksalaiset vihdoin sieltä mutkan takaa alkoi häämöttää Choran valkoisia taloja. Aah, selvisimme!
Choraan päästyämme menimme ensimmäiseksi ensimmäiseen vastaantulleeseen kuppilaan juomaan ansaitut kylmät Mythokset ja jääteet ja sen jälkeen lähdimme tutustumaan kylään. Ja mikä ihana kylä se onkaan! Koko patikoinnin rasittavuus unohtui saman tien kun kulki siistin sinivalkoiseksi maalatun kylän pieniä kujia pitkin. Siellä oli käsittämättömän rauhallista ja niin uskomattoman kaunista! Päätimme saman tien, että joku toinen päivä on tultava sinne uudestaan ainakin illalliselle (mutta ei kyllä toiste jalkapatikalla...) ja miksei muutenkin.
Koska ajatus patikoimisesta takaisin oli haudattu jo jossain vaiheessa kolmasosan tulomatkasta taitettuamme, niin soitimme paikalliselle taksille ja pyysimme hakemaan meidät ja tuomaan takaisin Katapolaan. Kyyti saapuikin kymmenessä minuutissa ja toisessa samanlaisessa olimmekin jo takaisin "kotikylässämme".
Olimme pakanneet patikointireissulle lähtiessämme mukaan myös uimavehkeet, joten päätimme mennä samoin tein myös ensimmäiselle uimareissullemme täällä Kreikassa, joten suuntasimme Eleni Roomsin rantaan uimaan. (Tähän väliin toim. huom. että eilen kirjoittamani käynti Plaka beachillä: never happened, sekoitimme sen Maltezi beachin jatkumoon, Plakalle pääsee ilmeisesti vain veneellä tms.). Vesi oli ihanan kirkasta ja se viilensi mukavasti, mutta oli ihan mahdottoman suolaista.
Ps. Majoitussetäkin kävi korjaamassa meidän ilmastointilaitteen sillä välin kun oltiin poissa. Nyt ei tarvita enää kattiloita, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti