Ateena

Torstaiaamuna pakkasimme ja lähdimme vielä kerran nauttimaan aurinkoisesta Kamareksesta. Rannalla tapasimme taas pallohullun koiran, jonka kanssa Tomi heitteli vielä hetken palloa ja kävimme ostamassa pakollisten itselle lähetetyn postikortin ja jääkaappimagneetin lisäksi matkamuistoksi itsellemme hauskoja keramiikkaruoka-aineksia Kristinan keramiikkaputiikista.



Maria heitti meidät autollaan satamaan ja niin hypppäsimme Speedrunner 4:n kyytiin ja jätimme jäähyväiset Sifnokselle sekä koko Kykladien saariryhmälle ja suuntasimme kohti mannerta ja Ateenaa. Nopeiden alusten liput maksavat enemmän kuin hitaampien (Sifnos-Ateena 48 euroa), mutta kyllä se on toisinaan sen rahan arvoistakin. Merenkulku oli edelleen aika voimakasta, mutta onneksi siedettävää ja tilat Speedrunnerilla olivat kyllä luksukkaat, joten kolmen tunnin matka taittui pikavauhtia.



Pireuksen satamasta hurautimme taksilla (16 euroa) Akropoliksen nurkilla sijatsevaan hotelliimme Airotel Parthenoniin ja oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa olla ihan oikeassa isossa hotellissa, jossa oli paljon tilaa ja ihanan viileää. Hotellin sijaintikin oli mitä parhain sitä ajatellen, että aikomuksenamme oli parin päivän Ateena-visiitin aikana vierailla lähinnä vain New Akropolis Museumissa sekä itse Akropoliksella.


Cityihmisenä oli myös virkistävää pitkästä aikaa päästä ihan oikeaan kaupunkiin, jossa vilisee ihmisiä ja autoja ja elämää. Ateenassa oli alkamassa juhannuspäivänä myös Special Olympicsit, joten turistialueet tuntuivat vilisevän tavallisten matkalijoiden lisäksi passikaulaisia olympialaisosallistujia tukijoukkoineen sekä mahdottomasti poliiseja; ei tarvinut siis edes ajatuksissaan pelätä Kreikan talous- ja muun tilanteen aiheuttamien mielenosoitusten leviämisä Syntagma-aukiolta yhtään mihinkään.




Torstai-iltana kävimme vain syömässä Hard Rock Cafessa hampurilaiset ja sen jälkeen ainoastaan lekottelimme hotellihuoneessa; oli ihanaa välillä taas vain olla.

Perjantaiaamusta lähdettiin heti New Akropolis Museumiin ja katselimme kauhistuneena sinne kävellessämme järjetöntä jonoa joka kiemurteli ylhäälle kohti Akropolista. Jo heti aamulla oli lämmintä kolmisenkymmentä astetta - ja suurkaupungissa se lämpötila tuntuu jotenkin niin paljon tukalammalta kuin jossain saarella vienon tuulen puhaltaessa - joten hieman mietitytti museon jälkeen lähteä kapuamaan sinne...

Museoon mentiin kuitenkin ensin ja museo oli arkkitehtuurisesti kyllä todella hieno ja vaikuttava rakennus. Osa lattiasta oli lasia, jonka läpi näki rakennuksen alla suoritettaviin arkeologisiin kaivauksiin ja sieltä paljastuneisin raunioihin. Sisällä oli luonnollisesti kaikenlaisia patsaita ja löydöksiä parin tuhannen vuoden takaa. Paljon olimme samanlaista nähneet kyllä jo vierailullamme British Museumissa, esimerkiksi puolet Parthenonin ympärillä kulkeneista hevosratsastajista oli täällä ja puolet Lontoossa (ja jos minulta kysytään, niin saisivat kyllä palauttaa ne Parthenonin kamat takaisin Ateenaan!).





Museon jälkeen menimme huilaamaan hotelliin ja miettimään Akropolis-strategiaa: pakkohan sinne on mennä kun täällä on, mutta koska jono ja kuumuus eivät tuossa vaiheessa houkutelleet, niin päätimme viivyttää sinne lähtöä muutamalla tunnilla. Tuo päätös oli lopulta ihan loistava, sillä kun noin puoli viiden aikaan kapusimme Akropolikselle, niin toki siellä oli muitakin ihmisiä, mutta ei yhtään jonoa. Hellettä kyllä riitti vielä tuolloinkin, rapeat 34 astetta. Onneksi kukkulalla kuitenkin hieman edes tuuli.




Propylaia, Parthenon, Erekhtheion... mitä kaikkea siellä Akropoliksella nyt onkaan. On siinä vain jotenkin outo fiilis, kun astelee siellä miettien, että täällä nämä on nököttäneet jo aika kauan. Kova jälleenrakentaminen ja restaurointi siellä oli käynnissä; siinä se on melkoinen palapeli löytää joka marmorimurikalle paikkansa.

Ja hitsi mitkä näkymät Akropolis-kukkulalta olivat Ateenaan. Wow! Koko kaupunki levittäytyi ympärille ja talojen ikkunat kiiltelivät auringossa.









Lauantaiaamuna pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme metrolla kohti lentokenttää. Automaatista sai ostettua kahden hengen ryhmälipun lentokentälle hintaan 14 euroa, yhdeltä hengeltä lippu olisi maksanut kahdeksan euroa. Ensin Akropolis-asemalta Syntagmalle, josta vaihto lentokentälle menevään metrojunaan. Ja tietysti emme edes huomanneet katsoa, että ilmeisesti vain joka toinen tai kolmas menee oikeasti sinne lentokentälle asti ja muille pääteasema on Doukissis Platenias, joten jouduimme odottelemaan sitten parikymmentä minuuttia tuolla pääteasemalla toista metroa. Matka sujui mukavasti ja perillä terminaali oli heti melkein metrolta ulos tullessa.

Ateenan metro vaikuttaa olevan muuten siistein metro missä olen ikinä ollut! Joka paikka asemilla kiiltelee, ei yhtään roskia missään. Ateenan metrolla on kuitenkin paha maine näpistelijöiden vuoksi, joten laukusta oli pidettävä hyvä huoli.


Oli mukavaa mutta jotenkin outoa kuulla pitkästä aikaa suomea lentokentällä, kun jonotimme check-iniin. Koko matkan aikana olimme kuulleet suomea ohimennen kerran Oiassa ja ekana päivänä Katapolassa ravintolassa, mutta muuten emme törmänneet koko reissun aikana muihin suomalaisiin.

Ehdottomasti suurin osa muista matkallamme tavatuista tai ohimennen kuulluista matkailijoista (Santorinia ja Ateenaa lukuunottamatta, joissa enimmistönä olivat jenkit) oli kotoisin muualta päin Kreikkaa, Amorgoksella tuntui olevan lisäksi jonkin verran ruotsalaisia, joiden luulen löytäneen saaren nimenomaan kalimera.nu sivuston innoittamana. Lisäksi saarilla kuuli ranskalaisia sekä satunnaisia saksalaisia, italialaisia ja brittejä.

Tässä on muuten mainittava myös, että jokaisen kreikkalaisen kanssa meidän reissusta keskustellessamme (oli se sitten muulta saarelta tai vaikka Ateenan taksikuski), niin jokainen kehui Amorgoksen maasta taivaisiin.

Lento lähti aivan ajallaan ja hyvästelimme Kreikan haiken mielin. Kolme viikkoa kului yhdessä hujauksessa, mutta silti siitä tuntui olevan niin pitkä aika kun viimeksi olimme tuolla samalla kentällä odottamassa jatkolentoa Thiraan. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös meidän reissumme. Eiku seuraavia matkoja suunnittelemaan!



Ps. Tulossa vielä erillinen ruokapostaus + lisään kuvia aiempiinkin kirjoituksiin!

Sifnos osa 2

Tiistaina hyppäsimme varjoisalle terasille katetun aamupalan jälkeen bussiin, jonka pysäkki sijaitsi lähes majapaikkaamme vastapäätä ja ajeleskelimme Sifnoksen pääkylään Apolloniaan. Mitään sen kummempia suunnitelmia meillä ei ollut, mutta kaikkiin saaren kyliin täytyy ajaa Apollonian kautta ja vaihtaa bussia, joten aloitimme siitä.



Pyöriskelimme perille päästymme vähän ympyrää kylän aukiolla ja lähdimme sitten kapuamaan sopivasti aukion kulmalta lähtevää porrastettua kujaa pitkin ylöspäin kohti ylhäällä häämöttävää suurta kirkkoa. Matkan varrella kasvoi paljon hedelmäpuita (mm. sitruunaa ja persikkaa) sekä kauniita kukkapensaita, joista joku oli juuri leikkaamassa oksia vaasiinsa. Ylhäällä levittäytyi ympärillemme kaunis näkymä Apolloniaan lähikylineen.







Palasimme takaisin aukiolle, johon sattui juuri takaisin Kamarekseen päin lähtevä bussi kohdille, joten nousimmekin siihen ja körryyttelimme takaisin Kamarekseen. Saarikierroksen sijaan suuntasimmekin taas rannalle ja uimaan, sillä lämpötila hipoi kolmeakymmentä ja hiki valui noroina pitkin selkää. Uimisen ja rannalla lekottelun jälkeen maistuikin sitten taas kylmä olut ja pita gyros niin mahdottoman hyvältä!





Syömisen jälkeen ajatelimme käydä varsinaisella laivalaiturilla mutkan, kun siihen ja sen ympäristöön ei ollut tullut kiinnitettyä kovinkaan huomiota silloin kun tulimme. Lähestyimme laituria ja sitten kulkumme estikin jo hieman tärkeilevän oloinen radiopuhelin kädessään heiluva mies, joka paljastui kohta apulaisohjaajaksi: laiturilla kuvattiin jotain elokuvaa! Oli poliiseja ja poliisiautoa vilkut päällä, oli pariskuntaa meikattavana ja paljon kalustoa. Kaikkeen sitä törmääkin Sifnoksella!



Itse asiassa tämä oli jo toinen kerta kun törmäsimme kameraan: tulopäivänämme istuimme majapaikkamme terassilla ja katsoimme vahingossa alas: siellä kovasti joku yhäkin hämärän peitossa oleva mieshenkilö seisoi kameran edessä höpöttämässä.



Illalla meidän oli pakko mennä uudestaan Da Claudioon syömään, sillä ruoka ja palvelu olivat todellakin niin hyviä, että sen kokemista ei voinut jättää siihen yhteen kertaa. Eikä pettymystä tullut tälläkään kertaa; meidät muistettiinkin jopa ja ohjattiin samaan vanhaan pöytää istumaan :)

Keskiviikkona heräsimme kovaan paukkeeseen ja kesti hetken aikaa ennen kuin tajusimme äänen tulevan järjettömän kovasta tuulesta, joka heitteli nurin pihakalusteita ja muuta. Olipa hyvä ettei tuolloin ollut tarkoituksena siirtyä saarelta toiselle, olisi saattanut olla melkoinen aallokko.

Tutustuimme tuulesta huolimatta paremmin Kamarekseen ja ihastelimme paikkoja. Sifnoksella pistää muista Kykladien saarista eroten kaksi asiaa silmään: talojen katoilla, savupiipuissa ja aidoilla kököttävät ihmeellisen muotoiset saviruukut sekä kolmionmalliset ikkunat ja kuviot joka paikassa.









Olimme edellisiltana lukeneet vähän lisää Sifnoksen kylistä ja tajusimme, että jos jonnekin meidän on mentävä, niin se on Kastro. Emäntämme Marian mielestä sinne olisi voinut ihan hetkessä kävellä Apolloniasta, mutta kun yritimme etsiä kävelypolun alkua Marian neuvomasta paikasta, niin emme löytäneet edes sitä. Sen sijaan Kastron bussi sattui juuri taas kohdille kun harhailimme pitkin tietä polkua etsimässä, joten jätimme kävelyt ja hyppäsimme bussiin. Onneksi hypättiin, sillä joko me tai Maria oli kyllä tajunnut väärin ja kyllä sinne ainakin bussilla vaikutti olevan sen verran matkaa, että näännytty olisi matkan varrelle kovasta tuulesta huolimatta.

Viime viikolla tuli kehuttua, että Amorgoksen Chora on maailman kaunein kylä, mutta se virheellinen olettamus tuli korjattua aika äkkiä kun pääsimme Kastroon, sillä kyllä tuon kauneimman tittelin vie itseoikeutetusti Sifnoksen Kastro.

Kastro on Sifnoksen alkuperäinen muinainen pääkaupunki, joka on rakennettu aikoinaan korkealle kukkulalle meren rantaan ja pääosin muurien sisäpuolelle, jotta kylä on suojassa merirosvoilta. Nykyään kylässä on arkeologinen museo ja muita muinaisjäänteitä eikä kylässä ole kuin pari tavernaa tai kahvilaa, ei yhtään minimarketia tai vastaavaa ainakaan muurien sisäpuolella ja me löysimme sieltä ainoastaan yhden hopea- ja kultakoruja myyvän liikkeen noiden lisäksi.

Eikä siellä Kastrossa ollut yhtään ihmisiäkään kyllä, välillä oli fiilis kuin olisi aavekaupungissa kävellyt! Kuvat kertonevat enemmän.